Luin kirja, jonka sain joululahjaksi vanhemmiltani. Siinä kerrottiin elämänpolusta. Minulle tuli hassuja fiiliksiä lukiessani kirjaa, epävarmuuden tunteita siitä olenko oikealla polulla ja todellakin matkalla kotiin ja jo seuraavassa hetkessä vahva tunne siitä, että kuljen kuin kuljenkin juuri siinä kohtaa elämääni jossa mun kuuluukin olla ja koin oloni vahvaksi ja varmaksi. Sain kirjan luetuksi ja loppufiilis oli hyvä ja luottavainen.
Eipä kuitenkaan mennyt kauaa aikaa, kun taas samat vanhat menneisyyden möröt ottivat mieleni valtaan ja pelko sekä epävarmuus tuntuivat vyöryävän päälle. Hahaa.. Muistin lukeneeni toisesta lahjakirjasta sanat: en ole nyt tässä hetkessä läsnä ja puf.. Möröt olivat poissa.
Läsnäolo. Tämä hetki. Mitään muuta ei ole. Tai tietysti pikkuinen minä, äänekäs mieleni, inttää vastaan ja kertoo sekä vakuuttaa menneisyyden tietenkin olevan olleen olemassa sillä eihän minua muuten olisi. Totta, sitä pientä itseä ei ole, jollei ole menneisyyttä tai jollei ole tulevaisuudenkuvia. Minä kuitenkin olen, oleminen tässä hetkessä on ainoa mitä oikeasti on. Muu on mielen luomaa harhaa, muistoja tai uskomuksia, suunnitelmia. Kun olen tässä ja nyt, ymmärrän tai pikemminkin koen, tiedän, ettei minulla ole mitään ongelmia. Kun olen läsnä jokaisessa hetkessä, osaan hyväksyä kaiken mikä on juuri sellaisena kuin kaikki on. Poissa on tarve arvostella, syytellä, tuomita. On vain tyyni, kaiken hyväksyvä olo. Varma olo.
Sitten taas mieleni ottaa jonkin ajatuksen ja alkaa rakentamaan siitä tarinaa..
On hauskaa seurata kuinka se yrittää keinoja kaihtamatta saada minut vaihtamaan läsnäolon menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Naurattaa..
Ihana keveys.
Näillä tänään tässä ollaan, tästä hetkestä nauttien ja ihaillen tämän hetken kauneutta kaikessa.
Iloa, valoa ja rakkautta!
Sanna
